Blogit

Taloyhtiönetti on nyt satakuntalaisten huulilla – taloyhtiön ja isännöitsijän saumaton yhteistyö ratkoo nettiongelmat

Mitä jos video tökkii ja ääni katoaa kaukaisuuteen? Netin kanssa tappelemisesta on tullut jo monelle liiankin tuttua esimerkiksi videopelejä pelatessa tai etäpalavereissa. Porin Isännöintipalveluiden isännöitsijä Mikko Pyy on saanut korona-aikana tavanomaista enemmän yhteydenottoja taloyhtiöiltä, joiden asukkaat haluavat varmemman ja nopeamman netin käyttöönsä.

– Yhä useampi taloyhtiön asukas on havahtunut siihen, että oma netti ei riitäkään. Etätyö ja videopuhelut, pelaaminen sekä suoratoistopalveluiden käyttö ovat selvästi lisääntyneet. Toiveita ja tarpeita on aiempaa enemmän netin osalta, hän kertoo.

DNA:n Digitaaliset elämäntavat -tutkimuksen mukaan nettilaitteiden määrä on kasvussa.* Etätyöt ja -opiskelut ovat vauhdittaneet uusien laitteiden käyttöönottoa, ja yhdellä perheellä on kodissaan keskimäärin jopa 10 laitetta kiinni verkossa.

Saman havainnon on tehnyt myös Asunto Oy Porin Antinkatu 29 -taloyhtiön jäsen Kari Renfors. Heillä on ollut taloyhtiönetti käytössään jo vuosia.

– Olen korona-aikana huomannut, että meillä asukkaat ovat tilanneet esimerkiksi tavallista enemmän kanavapaketteja saadakseen aikansa kulumaan paremmin. Otimme meille taloyhtiönetin aikoinaan käyttöön kustannussyistä, sillä se tuo säästöjä asukkaille.

Nopeat yhteydet joka tarpeeseen

Asukkaat odottavat jo usein muuton yhteydessä, että uudessa asunnossa on taloyhtiönetti valmiina. Varma netti on erityisen tarpeellinen perheille, joissa useat ihmiset käyttävät nettiä monella laitteella. Suomalaiset arvostavatkin entistä enemmän nopeaa ja toimintavarmaa nettiä (57 %) lisääntyneen kotona vietetyn ajan myötä DNA:n tutkimuksen mukaan.

Kiinnostus taloyhtiönettiä kohtaan tulee tavallisesti joko asukkailta tai taloyhtiön osakkailta, joiden vuokralaiset haluavat hyötyä edullisemmasta ja varmemmasta netistä. Taloyhtiönetti onkin fiksu sijoitus myös vuokranantajille.

– Saimme netistä hyvän tarjouksen isännöitsijän kautta, ja päätöksestä äänestettiin niinkin yksinkertaisesti kuin sähköpostilla, Renfors kertoo.

Yhtä varma kuin sähkö tai vesi

Taloyhtiönetin käyttöönotto on yhteispeliä isännöitsijän, taloyhtiön ja palveluntarjoajan kesken, ja läheinen yhteistyö palkitsee. Asukkaat valittavat harvoin taloyhtiönetin ongelmista, sillä omaan käyttöön sopivan nopeuden voi päättää itse. Toimiva netti on ollut myös Pyyn työlle elinehto, joka vapauttaa aikaa taloyhtiöiden kanssa tehtävään kenttätyöhön.

– Homma on sujunut meidän taloyhtiöissämme oikein mutkattomasti. Kun taloyhtiön netti on asennettu, toimii se yhtä varmasti kuin sähkö tai vesi, Pyy hymyilee.

 

DNA sai tekemässään kyselyssä hyvät arvosanat taloyhtiöiden päättäjiltä

  • 98% vastaajista koki DNA:n taloyhtiölaajakaistan toimituksen ja käyttöönoton onnistuneiksi.
  • DNA Taloyhtiölaajakaistan valinnan tärkeimmät syyt: kilpailukykyinen hinnoittelu, aiemmat positiiviset kokemukset DNA:sta sekä luotettavuus kumppanina koettiin tärkeinä syinä päätyä valitsemaan DNA:n toimittama taloyhtiölaajakaista.
  • 95% kyselyyn vastanneista taloyhtiöpäättäjistä arvioi todennäköisyytensä suositella DNA Nettiä taloyhtiöille kokemuksensa perusteella olevan 7 tai enemmän asteikolla 1-10.

Kooste kyselyn tuloksista

 

Tiesitkö, että DNA mahdollistaa huippunopeat yhteydet koko kiinteän verkkonsa varrelle, tekniikasta riippumatta?

DNA nousi vuonna 2021 markkinaykköseksi kiinteän verkon laajakaistaliittymissä. Netinkäyttäjien luottamus on voitettu mutkattomalla palveluasenteella sekä panostamalla tv-verkkoa hyödyntävään kaapelilaajakaistamalliin puhelinverkon sijasta. 

Mikäli kiinteistössä on Ethernet-kaapelointi, DNA:n verkko käyttää sitä. Mikäli Ethernet-kaapelointia ei ole, huippunopeuksien tuomisessa hyödynnetään antenniverkkoa. Tällä saavutetaan merkittävä ero kilpaileviin ratkaisuihin, joissa netinkäyttäjän nopeus saattaa jäädä huomattavasti alle maksiminopeuksien, sisäverkon toimiessa niin sanotusti pullonkaulana.

Mikä taloyhtiönetti?

DNA:n taloyhtiönetti:

  • Kumppani, jonka kanssa homma toimii
    Taloyhtiöpalvelu ja paikallinen yhteyshenkilö huolehtivat taloyhtiön TV- ja nettipalveluista. DNA:lla on tutkitusti nopea ja mutkaton asiakaspalvelu sekä asiantuntevat huoltopalvelut.
     
  • Fiksu sijoitus tulevaisuuteen
    Taloyhtiösopimuksella saa netin ja monipuoliset TV-palvelut jopa normaalihintoja edullisemmin. Varmistamme, että taloyhtiön verkkonopeudet ja tietoturvallisuus kehittyvät tulevaisuuden tarpeiden mukaan.
     
  • Nopeudet jokaisen asunnon tarpeisiin
    DNA Netillä koko perheen viihtyminen on helppoa – monella laitteella yhtä aikaa. Jokainen asukas saa itse valita netin nopeuden oman tarpeen mukaan, nopeutta on tarjolla jopa gigaan asti.

 

*DNA on toteuttanut Digitaaliset elämäntavat -kyselytutkimuksen vuodesta 2017 lähtien. Tarkoituksena on ollut tarkastella, miten suomalaiset käyttävät erilaisia digitaalisia palveluja ja miten digitaalisten palvelujen käyttö on muuttunut vuosien aikana. Tänä vuonna kyselytutkimukseen osallistui 1007 henkilöä.

Avainsanat:

kattava verkko nopea verkko Tietoturvallisia yhteyksiä

Tuoreimmat artikkelit ja blogit

4/2024 Artikkelien toimitus

Kyllä, sinua voidaan salakatsella läppärisi kamerasta – tarkista nämä 5 yleistä tietoturvaväitettä!

3/2024

Älä menetä rahojasi pankkitunnushuijauksessa – tunnistaudu mobiilivarmenteella

Blogi
2/2024 Mikko Valtonen

Näin lomailet huoletta - 10 vinkkiä huolettomaan ulkomaanreissuun

Blogi
1/2024 Jussi Tolvanen

Älylaitteet opettavat, mutta myös tuovat haasteita oppimiseen